Talvisia tunnelmia

Viime viikonloppuna opiskelukaverini Pia ja Alma saapuivat muutaman päivän pikavisiitille, ja kolmessa päivässä ehdimme käydä Langjökull-jäätikön laella, Gulfoss-putouksella, Geysirillä, Þingvellirissä, parissa uimalassa, sekä ravintolassa maistelemassa islantilaisia herkkuja. Lisäksi tytsyt kävivät vielä valaankatselureissulla ja onnistuivat bongaamaan ryhävalaan.

Viikonlopun jännittävin reissu oli ehdottomasti kipuaminen Langjökullin huipulle. Matkasimme 30 muun opiskelijan kanssa bussilla jäätikön reunaan, josta matkamme jatkui kuvassa näkyvällä Ice Explorer -jättimönkijällä. Matkaoppaanamme oli hieman kahelin oloinen miekkonen, joka kertoi kyhänneensä kyseisen menopelin Puolasta löytämästään NATOn ohjusvaunusta. Oppaan suunnitelmiin kuului myös jäähotellin louhiminen Langjökullin sisään, kunhan sopiva rahoittaja projektille löytyisi.

Jäätiköllä liikkuminen jalan (tai superjeepilläkään) ei ole kovin turvallista, sillä päällimmäisen lumikerroksen alla saattaa ammottaa monen kymmenen metrin syvyisiä railoja, joihin ei ole mukava humpsahtaa. Oppaamme oli toiminut monta vuotta pelastustiimissä jäätiköillä ja kertoi reippain sanankääntein erilaisista jäätiköillä ja vuorilla sattuneista onnettomuuksista. Päästyämme jättimönkijällämme jäätikön laelle pysyttelimme koko ajan muutamien metrien säteellä ajoneuvostamme.

Sää retkellä oli aivan loistava, aurinko paistoi täydeltä terältä ja pakkasta huipulla oli n. 10 astetta.

Sunnuntaina vuokrasimme auton ja lähdimme ajamaan Golden Circlelle ihailemaan kuumia lähteitä, vesiputousta ja Þingvellirin luonnonpuistoa. Edellisen kerran näin samat maisemat reilu kuukausi sitten, jolloin Gullfossin vesiputous pyörteili sateenkaaren alla syysauringossa sammalenvihreiden kukkuloiden välissä. Nyt lämpötila oli pakkasen puolella, ja Gulfoss oli vaihtanut sateenkaaret ja vihreät rantansa lumeen, jäähän ja huurteeseen:

Tällä viikolla olen taas hautautunut kouluhommiin ja koettanut opiskella islantia. Ääntäminen ja sanasto ovat vielä helppoja, mutta kielioppi on melkoista puurtamista. Ymmärrän kuitenkin koko ajan enemmän paikallisten puheesta, ja kaupassa onnistun esiintymään islantilaisena, kunhan myyjä ei keksi kysyä mitään vaikeampaa kuin "Poka?" (kassi?) ja "Fleira?" (muuta?).

Hekla

Eilen lähdin vaihtarikaverini perheen ja perhetuttujen kanssa ihmettelemään tulivuoria. Vuokrasimme seitsemän hengen Minivanin ja lähdimme ajamaan Heklalle.

Lähellä Heklaa tie muuttui ensin soratieksi ja sen jälkeen F-merkityksi tieksi, jota ei saa ajaa jos alla ei ole neliveto (tai mieluiten jeeppi). Teillä saattaa myös olla joen ylityksiä ilman siltaa. Valitsemamme tie oli kuitenkin yllättävän hyvässä kunnossa.

Ympäröivä maisema oli yhtä mustaa laavakenttää. Hekla on purkautunut viimeksi 2000 ja sitä ennen 1991, ja seuraavan purkauksen odotellaan tapahtuvan aivan lähiaikoina. Maisemasta erotti selvästi vanhemmat, jo sammaleen ja kivikkokasvien peittämät laavakentät, ja niiden päälle virranneet tuoreemmat tummat laavamuodostelmat. Keräilin itselleni muistoksi pienen laavakiven jokaista väriä.

Ajaessamme ylemmäs kohti Heklan rinteitä tie alkoi nousta yhä jyrkemmin. Ajoimme siihen asti kuin uskalsimme ja jatkoimme vähän matkaa jalan. Emme ehtineet kivuta kovin korkealle, sillä matkassa oli yksi 7-vuotias ja halusimme vielä illaksi kotiin. Näköalat olivat kyllä hienoja vähän matalammaltakin! Pokkarilla otetut kuvat eivät ihan tee oikeutta noille maisemille; jatkossa en jätä järkkäriä kotiin millään reissulla.

Borgarfjörður

Opiskelukaverini Anniina viihdytti minua täällä viime viikon, ja sain taas hyvän syyn retkeillä, käydä ratsastamassa ja kiertelemässä kauppoja. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta koko viikon, ja lämpötila pysytteli koko ajan yli kymmenen asteen. Heti Anniinan lähdettyä tilanne normalisoitui, ja tällä hetkellä sade rummuttaa taas kotoisasti ikkunalaseja.

Lauantaina osallistuimme yliopiston järjestämälle retkelle, joka suuntautui tällä kertaa Reykjavíkin pohjoispuolelle Borgarfjörðuriin. Aloitimme Borgarnesin kaupungista, jossa sijaitsevassa Settlement Centerissä tutustuimme yhteen Islannin saagoista, Egillin saagaan.

Saagan mukaan Egill Skallagrímsson eli Borgarnesin alueella 900-luvulla. Tiukan aikataulun ja pienen eksymisepisodin vuoksi emme ehtineet katsella ja kuunnella koko tarinaa, mutta Egill tuntui olleen melkoisen hurja ja kurja tyyppi, joka tykkäsi mätkiä muita ihmisiä ja kirjoittaa runoja.

Seuraavaksi pysähdyimme kauniilla vesiputouksilla. Barnafoss, eli lapsivesiputous (vitsin copyright: Anniina) saa alkunsa Langjökullin jäätiköltä, ja se pyörteili hienoissa laavakivionkaloissa.

Samaan jokeen laski myös viereinen Hraunfossar. Vesi valuu maan sisältä laavakiven läpi ja on kristallinkirkasta.

Kävimme vielä ihailemassa muutamaa kirkkoa ja patsasta, ja matkalla takaisin Reykjavíkiin vierailimme pikaisesti geotermisessä voimalassa.

Nyt pitäisi vielä kirjoittaa loppuun tiivistelmä aiheesta "Trade union organisation and structure" ja valmistautua huomiseen autoretkeen Heklalle. Bless bless!

Syksy

Blogin hiljaiselo johtuu lähinnä meikän hiljaiselosta, olen koettanut parantua viikkoja kestäneestä flunssasta ja saada kouluhommia ajan tasalle. Toissaviikon perjantaina sain mukavia vieraita, kun vanhemmat tulivat muutamaksi päiväksi tervehtimään.

23. syyskuuta alkoi Reykjavík International Film Festival, johon en kovin aktiivisesti ehtinyt osallistumaan. Kävin kuitenkin katsomassa Miesten vuoron, joka oli perussuomalaisesta melankoliasta huolimatta (tai ehkä juuri sen takia) tosi koskettava ja hyvä elokuva. Tuli ihan koti-ikävä.

Eilen tänne saapui vierailemaan opiskelukaverini Anniina. Järjestämme silloin tällöin majapaikassamme koko porukalle teemaillallisia asukkaiden kotimaiden mukaan, ja tällä viikolla oli sopivasti vuorossa suomalais-itävaltalainen makuelämys. Menuun kuului makaronilaatikkoa (sekä soija- että lihaversio) ja itävaltalaista jälkiruokaa, kaiserschmarrnia omenasoseen kanssa.

Tänne on tullut ihan yhtäkkiä syksy. Maanantaina paistoi aurinko (!) aivan kirkkaalta taivaalta saaden Hljómskálagarðurin ruskan värittämän puut hehkumaan:

 

 

Anniinan kanssa kävimme tänään aamupäivällä Islannin korkeimmassa rakennuksessa, Hallgrimskirkjassa, joka on valmistunut niinkin myöhään kuin 1986. Kirkon on suunnitellut Guðjón Samúelsson ja se on nimetty islantilaisen runoilijan ja papin Hallgrímur Péturssonin mukaan. Tornista oli komeat näkymät yli Reykjavíkin.