Viikonloppu lammasfarmilla

Islantilaisen kaveriopiskelijani, Sigurrósin, vanhemmilla on Pohjois-Islannissa monen sadan lampaan lammasfarmi. Syksyisin lampaat kerätään vuorilta sukulaisten ja naapurien avustuksella, ja ilmoittauduin tietenkin heti vapaaehtoiseksi, kun Sigurrós tiedusteli haluaisinko lähteä mukaan talkoisiin.

Lähdimme Reykjavíkista pohjoiseen päin perjantai-iltana ja nukuimme muutaman tunnin yöunet farmilla. Herätys lauantaina oli kello 5.00. Raahauduimme aamiaispöytään, jossa tarjolla oli kaurapuuroa, nutellaa ja banaania (tajuttoman hyvä yhdistelmä muuten!), ja aloimme sitten kiskoa vaatteita niskaan. Lämpötila ulkona oli juuri ja juuri nollan yläpuolella, ja aurinko vasta pilkisteli horisontin takaa, joten päälle oli puettava kunnon talvivaatteet.

Ensimmäiseksi ajoimme vanhalle lampolalle, jonne lampaat oli tarkoitus kerätä. Laitumilla on lampaita useammalta lähiseudun farmilta, joten keräämisen jälkeen lampaat on myös lajiteltava. Lampolassa lajittelu käy kätevimmin, sillä siellä on valmiiksi isot karsinat ja käytävä, jota pitkin lampaat voidaan ajaa sisään ja taas karsinoista ulos lava-autoihin.

Farmilta jatkoimme matkaa autolla ja hevosilla aivan laitumien takarajalle, josta tarkoitus oli lähteä rivissä etenemään kohti laitumen toista päätä ja ajaa lampaat sinne yhteen läjään. Maa oli vielä huurteessa, ja villasukista huolimatta varpaat kohmettuivat tehokkaasti.

Kun pääsimme aloituspisteeseen, luovutin hevosen kokeneemmille lampaanpaimentajille, ja jatkoin matkaa jalan. Meitä oli hommassa mukana viitisentoista ihmistä, mutta hevosia vaivanneen syysflunssan vuoksi mukaan voitiin ottaa vain viisi terveintä pollea.

Asetuimme radiopuhelimet kaulassa riviin n. 100 metrin välein, ja kun kaikki olivat asemissa, lähdimme tarpomaan rämeistä mäenrinnettä.

Kun aurinko kipusi korkeammalle, lämpötilakin nousi lähemmäs kymmentä, ja varpaat alkoivat vähitellen sulaa. Lampaat kipittivät edellä melko kiltisti, mutta muutamien perässä sai tosissaan juosta ja huitoa. Maisemat olivat taas huikeita, mutta kellon lähestyessä puolta päivää mieleen alkoi hiipiä uskonpuute, kun laitumen loppu ei ollut vielä näkyvissäkään ja möykkyinen räme vain jatkui silmänkantamattomiin.

Iltapäivällä, kuuden tunnin rämeikköjuoksun jälkeen, lampaat olivat vihdoin yhdessä kasassa lampolan edustalla. Pidimme evästauon aurinkoisella pihamaalla, mutta pian oli ryhdyttävä taas hommiin.

Ajoimme lampaat sisään vajaa viidenkymmenen nipuissa. Tämäkään homma ei ollut helppo, sillä lampaat ovat nopeita, ovelia ja osaavat hypätä kovaa ja korkealle. Muutaman kerran syöksyin hurjistuneen lammaslauman tieltä navetan seinustalle turvaan, mutta kyllä minusta jotain hyötyä tässäkin hommassa oli.

Sisällä lampaat lajiteltiin niiden kotifarmin mukaan eri karsinoihin, ja kun yksi karsina oli täynnä, sen sisältö lastattiin lava-autoon ja kärrättiin pois. Homma toimi käytännössä niin, että lampaan korvamerkistä tarkistettiin kotifarmi, minkä jälkeen tartuttiin otusta sarvista, napattiin se pihtiotteeseen jalkojen väliin ja raahattiin oikeaan karsinaan. Lajittelu kesti iltayhteentoista, ja niiden seitsemän tunnin aikana opin monta asiaa lampaista. Ensinnäkin, ne painavat paljon enemmän kun voisi kuvitella, ja ovat vahvoja kuin muulit. Niiden sarvista saa komeita mustelmia, eivätkä sorkatkaan tunnu mukavilta jalkapöydällä. Ja jos ne eivät hyppimällä ja riehumalla saa tahtoaan läpi, ne lysähtävät niille sijoilleen maahan, mikä ei tee niiden lajittelusta yhtään helpompaa.

Kun päivä lopulta oli pulkassa, raahauduimme lihakset kipeinä autoon ja sieltä suihkun kautta illallispöytään. Herkullisen kala-aterian jälkeen uni tuli silmään nopeasti, ja nukuimmekin mukavat 10 tunnin yöunet.

Vaikka päivä oli rankka, en olisi mistään hinnasta jättänyt tätä kokemusta väliin. Oli kiva tutustua Sigurrósin perheeseen, kokeilla työskentelyä lammasfarmilla ja nähdä taas aivan upeita maisemia. Sunnuntaina työ jatkui vielä kotifarmilla, kun nuoret tyttö- ja poikalampaat, sekä aikuiset lajiteltiin omille laitumilleen farmin lähiympäristöön. Tämä rutistus ei kuitenkaan kestänyt kuin muutaman tunnin.

Lajittelulampolan läheltä bongasin kauniin kirkon ja hautausmaan. Aivan hautausmaan vieressä oli omakotitalo, jonka asukkaiden mukaan hautausmaalla kummittelee. En yhtään ihmettele :)