Lauantaina pääsin vihdoin retkeilemään Reykjavíkin ulkopuolelle, kun yliopisto järjesti retken Réttiriin ja Golden Circlelle. Réttir on jokasyksyinen tapahtuma, jossa koko kesän vapaana vuorilla viilettäneet lampaat kerätään talveksi kotifarmeilleen. Määrättynä päivänä tietyn alueen lammasfarmarit keräävät lampaansa hevosten avulla lajittelupaikalle, lajittelevat ne ja kärräävät kotifarmeilleen.
Kun saavuimme paikalle kymmenen aikaan aamulla, lampaat oli jo paimennettu lajittelupaikalle pyöreään aitaukseen. Aitauksen ulkokehällä oli pienempiä aitauksia - jokaisella farmilla omansa. Lampaiden lajittelu tapahtui nappaamalla otuksia sarvista kiinni, tarkastamalla sen korvamerkistä farmin numero ja raahaamalla se oman farminsa aitaukseen. Kun lampaat oli saatu lajiteltua, ne lastattiin lava-autoon ja vietiin kotiinsa.
Réttir oli aikamoinen show, ja farmareilla on sen toimittamisessa valtava työ. Paikalla oli toistakymmentä lammasfarmaria perheineen, apujoukkoineeen ja hevosineen. Oli kuitenkin kiva nähdä, miten mukavasti lampaat täällä elelevät.
Retken seuraava kohde oli niin sanotulla Golden Circlellä sijaitseva Haukadalur, jossa sijaitsee kuuluisa kuuma lähde, Geysir. Geysir itse purkautuu nykyisin harvoin, mutta viereinen Strokkur suihkuttaa ilmoille kuuman vesipatsaan noin viiden minuutin välein:
Alueelta löytyi myös rauhallisesti pulputtavia lähteitä, joista nousi höyryn mukana herkullinen rikin tuoksu. Islannissa lämmin vesi tulee suoraan tällaisista lähteistä, joten mädän kananmunan hajun pääsee kokemaan ihan kotioloissakin suihkussa tai tiskatessa. Kylmä hanavesi sen sijaan on raikasta ja hyvän makuista.
Seuraava pysäkki Golden Circlellä oli henkeäsalpaavan upea vesiputous, Gullfoss. Putouksessa virtaa vettä keskimäärin 100 kuutiometriä sekunnissa, mutta suurin koskaan mitattu lukema on 2000 kuutiometriä.
Golden Circlen kolmas ja viimeinen kohde oli luonnonpuisto Þingvellir. Maan parlamentti AlÞingi kokoontui tällä paikalla vuosina 930 - 1789, ja nimi Þingvellir tarkoittaakin vapaasti käännettynä tapaamispaikkaa.
Þingvellirissä sijaitseva Þingvallavatn on Islannin suurin luonnonjärvi.
Retkipäivän aamuna heräsin kurkku kipeänä, mutta lähdin kuitenkin reissuun Buranan voimalla. Ja onneksi lähdin, sillä maisemat olivat mielettömän hienoja ja Réttir melko ainutlaatuinen kokemus. Eilen ja tänään olenkin sitten potenut rauhassa flunssaani. Täällä on ilmeisesti liikkeellä jokin islantilainen syysflunssa, johon kaikki vaihto-opiskelijat sairastuvat. Onpahan ainakin kohtalotovereita :)
No comments:
Post a Comment