Retkeilyä

Tämän viikon keskiviikkona vuokrasimme viiden vaihtaritytön voimin auton ja lähdimme hieman pohjoisemmaksi Snæfellnesiin ihailemaan maisemia. Retkestä tuli ihan uskomaton! Olisin blogannut siitä jo aikaisemmin, mutta netti on temppuillut torstaista asti ja sain nyt vasta bloggerin auki. Koska sanat eivät ehkä riitä kuvaamaan paikkoja, joihin eksyimme, korvaan sanat kuvilla :)

Aamukymmeneltä suuntasimme siis Cheap Jeepiin vuokraamaan autoa. Koska olemme köyhiä opiskelijoita, emme ottaneet Jeepiä vaan vähän halvemman farkkusubarun. Olin ratissa alkumatkan, ja sekä auto, että tiet olivat mukavia ajaa. Reissussa meitä oli kaksi suomalaista, kaksi ranskalaista ja yksi norjalainen tyttö.

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Ólafsvík, pieni kaupunki Snæfellnesin pohjoispuolella. Koska oli jo syyskuu, ravintolat eivät olleet auki, ja kylä vaikutti lähes aavemaisen autiolta. Löysimme kuitenkin auki olevan pikaruokalan, josta saimme täyttävät kala-ateriat.

 Ólafsvíkistä jatkoimme ylös Snæfellsjökullille. Tie oli nopeasti nouseva soratie, ja tässä vaiheessa totesimme, että jeeppi olisi ollut ehkä mukavampi vaihtoehto. Pääsimme kuitenkin ongelmitta ylös lumirajaan asti. Matkalla pysähdyimme ihailemaan jäätiköltä virtaavaa vesiputousta.

Ranskalaiset tyytyivät ihailemaan maisemia korkeilta rinteiltä, mutta jostain syystä pohjoismaalaisten oli päästävä kosketustäisyydelle lumen kanssa. Talsimme jäätikön reunalle asti ja ihailimme valkoista maisemaa ja hiljalleen satelevia pieniä lumihiutaleita.

Jäätiköltä jatkoimme rantatietä pitkin Dritvíkiin, joka osoittautui hienoimmaksi rannaksi, mitä kukaan meistä oli koskaan nähnyt. Aivan sileiksi hioutuneiden kivien peittämää rantaa ympäröi valtavat laavamuodostelmat, joita vasten aallot pauhusivat. Saavuimme paikalle juuri ennen auringonlaskua, ja tunnelma oli taianomainen.

Hämärän laskeutuessa poistuimme vastahakoisina rannalta. Olimme vuokranneet auton kahdeksi päiväksi, ja seuraavaksi lähdimme etsimään yöpaikkaa. Poikkesimme muutamaan kartalle merkittyyn kylään, mutta kaikkialla oli autiota ja hiljaista. Ilmeisesti hotellit ja vierasmajat ovat auki ainoastaan vilkkaimpana turistisesonkina.

Ajellessamme ylempänä rinteellä, auton edestä vilahti harmaa ketun näköinen otus. Parkkeerasimme tienvarteen, ja onnistuimme näkemään otuksen vielä uudestaan ja tunnistamaan sen naaliksi. Niitä on täällä melko paljon, ja ne tekevät tuhoa lammaslaumoissa. Oli kuitenkin hienoa bongata sellainen ihan luonnonvaraisena.

Lopulta löysimme majatalon, josta olisimme saaneet huoneet hintaan 60 euroa per naama. Masentuneet ilmeemme nähtyään majatalon omistaja osasi kuitenkin suositella seuraavaa farmia noin kilometrin päässä; sieltä saisimme huoneet 25 eurolla. Jatkoimme siis matkaa, ja löysimmekin kotoisan majatalon, josta saimme käyttöömme kokonaisen 12 hengen asunnon, johon kuului neljä huonetta, keittiö, parvi, piha, ja pihalla poreallas.

Ensimmäiseksi kokkasimme pasta-aterian ja söimme hyvällä halulla. Kun tuli tiskauksen aika, ranskalaiset alkoivat hihitellen ihmetellä tiskausmetodejamme, erityisesti tiskiharjaa. Ilmeisesti Ranskassa astiat pestään märällä pyyhkeellä, ja tiskiharja on heille aivan outo konsepti. Tiskaus ainakin hoitui mukavasti, kun ranskattaret harjasivat lautasia ja laseja nauruun tikahtumaisillaan.

Uskomattoman onnekkaan päivän jälkeen pulahdimme poreammeeseen. Oli täysikuu, ja onnistuimme bongaamaan useammankin tähdenlennon makoillessamme rentouttavassa kylvyssä. Revontulia emme onnistuneet näkemään, mutta eipä siihen päivään enää lisää kokemuksia kaivannutkaan.

Herttaisessa majatalossamme oli perinteinen islantilainen ruohokatto:

Aamulla kiertelimme majatalon ympärillä ja löysimme aivan lähistöltä upean rannan. Aurinko paistoi täydeltä terältä, ja rannan edustalla pulikoi muutama hylje. Hylkeet vaikuttivat uteliailta ja leikkisiltä, mutta eivät tulleet niin lähelle, että niistä olisi saanut hyvää valokuvaa.

Ei postausta ilman islanninhevosia? :D Majatalon edustalla oli laiduntamassa lauma tällaisia karvaturreja, ja joukossa oli pari varsaakin:

Matkalla takaisin Reykjavíkiin poikkesimme vielä Glymurilla, Islannin korkeimmalla vesiputouksella. Meillä ei kuitenkaan ollut tarpeeksi aikaa patikoida ihan putoukselle asti, ja kuvasaalis jäi vähän laihaksi.

Melkein parantunut flunssani iski taas voimalla heti torstai-iltana, ja eilen nöyrryin lopulta menemään terveyskeskukseen hakemaan itselleni antibioottikuurin. Nyt olo on taas hyvä, ja yritän malttaa levätä. Eilen sain myös vieraita, kun vanhemmat saapuivat muutamaksi päiväksi tänne lomailemaan. Tänään menemme ulos syömään (en ole muuten vielä kertaakaan syönyt täällä ravintolassa!) ja maanantaina olisi tarkoitus lähteä ratsastamaan ja testaamaan Blue Lagoonia.

Viikonloppu lammasfarmilla

Islantilaisen kaveriopiskelijani, Sigurrósin, vanhemmilla on Pohjois-Islannissa monen sadan lampaan lammasfarmi. Syksyisin lampaat kerätään vuorilta sukulaisten ja naapurien avustuksella, ja ilmoittauduin tietenkin heti vapaaehtoiseksi, kun Sigurrós tiedusteli haluaisinko lähteä mukaan talkoisiin.

Lähdimme Reykjavíkista pohjoiseen päin perjantai-iltana ja nukuimme muutaman tunnin yöunet farmilla. Herätys lauantaina oli kello 5.00. Raahauduimme aamiaispöytään, jossa tarjolla oli kaurapuuroa, nutellaa ja banaania (tajuttoman hyvä yhdistelmä muuten!), ja aloimme sitten kiskoa vaatteita niskaan. Lämpötila ulkona oli juuri ja juuri nollan yläpuolella, ja aurinko vasta pilkisteli horisontin takaa, joten päälle oli puettava kunnon talvivaatteet.

Ensimmäiseksi ajoimme vanhalle lampolalle, jonne lampaat oli tarkoitus kerätä. Laitumilla on lampaita useammalta lähiseudun farmilta, joten keräämisen jälkeen lampaat on myös lajiteltava. Lampolassa lajittelu käy kätevimmin, sillä siellä on valmiiksi isot karsinat ja käytävä, jota pitkin lampaat voidaan ajaa sisään ja taas karsinoista ulos lava-autoihin.

Farmilta jatkoimme matkaa autolla ja hevosilla aivan laitumien takarajalle, josta tarkoitus oli lähteä rivissä etenemään kohti laitumen toista päätä ja ajaa lampaat sinne yhteen läjään. Maa oli vielä huurteessa, ja villasukista huolimatta varpaat kohmettuivat tehokkaasti.

Kun pääsimme aloituspisteeseen, luovutin hevosen kokeneemmille lampaanpaimentajille, ja jatkoin matkaa jalan. Meitä oli hommassa mukana viitisentoista ihmistä, mutta hevosia vaivanneen syysflunssan vuoksi mukaan voitiin ottaa vain viisi terveintä pollea.

Asetuimme radiopuhelimet kaulassa riviin n. 100 metrin välein, ja kun kaikki olivat asemissa, lähdimme tarpomaan rämeistä mäenrinnettä.

Kun aurinko kipusi korkeammalle, lämpötilakin nousi lähemmäs kymmentä, ja varpaat alkoivat vähitellen sulaa. Lampaat kipittivät edellä melko kiltisti, mutta muutamien perässä sai tosissaan juosta ja huitoa. Maisemat olivat taas huikeita, mutta kellon lähestyessä puolta päivää mieleen alkoi hiipiä uskonpuute, kun laitumen loppu ei ollut vielä näkyvissäkään ja möykkyinen räme vain jatkui silmänkantamattomiin.

Iltapäivällä, kuuden tunnin rämeikköjuoksun jälkeen, lampaat olivat vihdoin yhdessä kasassa lampolan edustalla. Pidimme evästauon aurinkoisella pihamaalla, mutta pian oli ryhdyttävä taas hommiin.

Ajoimme lampaat sisään vajaa viidenkymmenen nipuissa. Tämäkään homma ei ollut helppo, sillä lampaat ovat nopeita, ovelia ja osaavat hypätä kovaa ja korkealle. Muutaman kerran syöksyin hurjistuneen lammaslauman tieltä navetan seinustalle turvaan, mutta kyllä minusta jotain hyötyä tässäkin hommassa oli.

Sisällä lampaat lajiteltiin niiden kotifarmin mukaan eri karsinoihin, ja kun yksi karsina oli täynnä, sen sisältö lastattiin lava-autoon ja kärrättiin pois. Homma toimi käytännössä niin, että lampaan korvamerkistä tarkistettiin kotifarmi, minkä jälkeen tartuttiin otusta sarvista, napattiin se pihtiotteeseen jalkojen väliin ja raahattiin oikeaan karsinaan. Lajittelu kesti iltayhteentoista, ja niiden seitsemän tunnin aikana opin monta asiaa lampaista. Ensinnäkin, ne painavat paljon enemmän kun voisi kuvitella, ja ovat vahvoja kuin muulit. Niiden sarvista saa komeita mustelmia, eivätkä sorkatkaan tunnu mukavilta jalkapöydällä. Ja jos ne eivät hyppimällä ja riehumalla saa tahtoaan läpi, ne lysähtävät niille sijoilleen maahan, mikä ei tee niiden lajittelusta yhtään helpompaa.

Kun päivä lopulta oli pulkassa, raahauduimme lihakset kipeinä autoon ja sieltä suihkun kautta illallispöytään. Herkullisen kala-aterian jälkeen uni tuli silmään nopeasti, ja nukuimmekin mukavat 10 tunnin yöunet.

Vaikka päivä oli rankka, en olisi mistään hinnasta jättänyt tätä kokemusta väliin. Oli kiva tutustua Sigurrósin perheeseen, kokeilla työskentelyä lammasfarmilla ja nähdä taas aivan upeita maisemia. Sunnuntaina työ jatkui vielä kotifarmilla, kun nuoret tyttö- ja poikalampaat, sekä aikuiset lajiteltiin omille laitumilleen farmin lähiympäristöön. Tämä rutistus ei kuitenkaan kestänyt kuin muutaman tunnin.

Lajittelulampolan läheltä bongasin kauniin kirkon ja hautausmaan. Aivan hautausmaan vieressä oli omakotitalo, jonka asukkaiden mukaan hautausmaalla kummittelee. En yhtään ihmettele :)

Réttir ja Golden Circle

Lauantaina pääsin vihdoin retkeilemään Reykjavíkin ulkopuolelle, kun yliopisto järjesti retken Réttiriin ja Golden Circlelle. Réttir on jokasyksyinen tapahtuma, jossa koko kesän vapaana vuorilla viilettäneet lampaat kerätään talveksi kotifarmeilleen. Määrättynä päivänä tietyn alueen lammasfarmarit keräävät lampaansa hevosten avulla lajittelupaikalle, lajittelevat ne ja kärräävät kotifarmeilleen.

Kun saavuimme paikalle kymmenen aikaan aamulla, lampaat oli jo paimennettu lajittelupaikalle pyöreään aitaukseen. Aitauksen ulkokehällä oli pienempiä aitauksia - jokaisella farmilla omansa. Lampaiden lajittelu tapahtui nappaamalla otuksia sarvista kiinni, tarkastamalla sen korvamerkistä farmin numero ja raahaamalla se oman farminsa aitaukseen. Kun lampaat oli saatu lajiteltua, ne lastattiin lava-autoon ja vietiin kotiinsa.

Réttir oli aikamoinen show, ja farmareilla on sen toimittamisessa valtava työ. Paikalla oli toistakymmentä lammasfarmaria perheineen, apujoukkoineeen ja hevosineen. Oli kuitenkin kiva nähdä, miten mukavasti lampaat täällä elelevät.

Retken seuraava kohde oli niin sanotulla Golden Circlellä sijaitseva Haukadalur, jossa sijaitsee kuuluisa kuuma lähde, Geysir. Geysir itse purkautuu nykyisin harvoin, mutta viereinen Strokkur suihkuttaa ilmoille kuuman vesipatsaan noin viiden minuutin välein:

Alueelta löytyi myös rauhallisesti pulputtavia lähteitä, joista nousi höyryn mukana herkullinen rikin tuoksu. Islannissa lämmin vesi tulee suoraan tällaisista lähteistä, joten mädän kananmunan hajun pääsee kokemaan ihan kotioloissakin suihkussa tai tiskatessa. Kylmä hanavesi sen sijaan on raikasta ja hyvän makuista.

Seuraava pysäkki Golden Circlellä oli henkeäsalpaavan upea vesiputous, Gullfoss. Putouksessa virtaa vettä keskimäärin 100 kuutiometriä sekunnissa, mutta suurin koskaan mitattu lukema on 2000 kuutiometriä.

Golden Circlen kolmas ja viimeinen kohde oli luonnonpuisto Þingvellir. Maan parlamentti AlÞingi kokoontui tällä paikalla vuosina 930 - 1789, ja nimi Þingvellir tarkoittaakin vapaasti käännettynä tapaamispaikkaa.

Þingvellirissä sijaitseva Þingvallavatn on Islannin suurin luonnonjärvi.

Retkipäivän aamuna heräsin kurkku kipeänä, mutta lähdin kuitenkin reissuun Buranan voimalla. Ja onneksi lähdin, sillä maisemat olivat mielettömän hienoja ja Réttir melko ainutlaatuinen kokemus. Eilen ja tänään olenkin sitten potenut rauhassa flunssaani. Täällä on ilmeisesti liikkeellä jokin islantilainen syysflunssa, johon kaikki vaihto-opiskelijat sairastuvat. Onpahan ainakin kohtalotovereita :)

Opiskelijaelämää

Luentoja on tosiaan vain kolmena päivänä viikossa: tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin. Kaikilla kursseilla opetus on tosi interaktiivista ja opiskelijoiden odotetaan osallistuvan keskusteluun. Lisäksi jokaisella kurssilla on ryhmätöitä, joiden tekemiseen menee myös aikaa. Opettajia ja opiskelijoita kutsutaan etunimellä (niin kuin kaikkia muutenkin Islannissa) ja aina voi kysyä ja kyseenalaistaa.

Opiskelen täällä kulttuurienvälistä kommunikaatiota, kansainvälistä liiketoimintaa ja työmarkkinoiden kehitystä globaalisti ja lokaalisti. Lisäksi yritän päästä vielä ekologisen taloustieteen kurssille. Nämä koetan sitten ujuttaa maisterivaiheen sivuainekokonaisuudeksi. Koetan myös opiskella islannin kieltä itseopiskelukurssina.

Yliopistolla on ruokala, josta voi ostaa välipalaa tai lounasta melko edullisesti. Yleensä syön tortilla wrapin tai ruokaisan salaatin ja hedelmäsmoothien, jolloin lounaan hinnaksi tulee 5-7 euroa. Lempparilounaani on hummus-linssi-salaatti ja pinaatti-banaani-appelsiini-pirtelö:

Yliopiston kasvisruuat ovat tosi monipuolisia ja maukkaita. Proteiininlähteenä on usein hummusta tai linssejä, mutta soijaa täällä ei juuri tunnuta käyttävän. Paikallisesta ekokaupasta löysin sentään pussin soijarouhetta, josta ajattelin tänään tehdä makaronilaatikkoa, kunhan alakerran pojat saavat keittiön siivottua eilisten pippaloiden jäljiltä. Keittiön siivouksesta vastataan täällä vuorotellen, ja odotan innolla omaa vuoroani.

Yliopiston tanssikerholla on tällä ja ensi viikolla tutustumiskampanja, ja kaikille tunneille saa osallistua ilmaiseksi. Tällä viikolla olen kokeillut jo Swing & Rock'n Rollia, Boogie Woogieta ja salsaa, ja tänään menen testaamaan Lindy Hopia. Rock'n Roll ja salsa vaikuttivat niin kivoilta, että ilmoittaudun niille ehkä koko syksyksi.

Ostin myös kymmenen kerran kortin uimahalleihin. Kuntouinnin lisäksi uimahalleissa voi rentoutua pienissä ulkoaltaissa, hot spoteissa, joissa lämpötila on 36-44 astetta. Useimmissa on myös muutama kuntosalilaite ja höyrysauna. Lisäksi Reykjavíkista löytyy kauniita puistoja joissa on mukava lenkkeillä. Juostessa ei niin haittaa vaikka koko ajan joko tihuttaa, ripsauttelee, ripeksii tai sataa ropisee. (Paikalliset eivät muuten näytä käyttävän ollenkaan sateenvarjoja. Itse olen puskenut urheasti tuulta vastaan omani kanssa, mutta viimeistään syysmyrskyjen alettua pitää varmaan luovuttaa ja tyytyä siihen että Islannissa vaatteet ja hiukset vaan on aina märät).

Huomenna vietän iltaa islantilaisen kaveriopiskelijani kanssa kokkaamisen merkeissä ja viikonloppuna lähden ehkä vaihtariekskursiolle seuraamaan Réttiriä, eli hevosen selästä toimitettavaa lampaiden syyskeräilyä. Við sjáumst!