Iloista joulua!

...vaikka tässä mennäänkin jo Tapaninpäivässä ;) Kotiuduin tosiaan jo maanantaina ja viikko on mennyt ystäviä tavatessa ja joulun vietossa. Islantilaiset naapurimmekin kävivät vierailulla ja pääsin juttelemaan islanniksi heidän 7-vuotiaan tyttärensä kanssa. Juttelimme myös islantilaisista ja suomalaisista jouluperinteistä, ja ajattelin näin joulun kunniaksi kirjoitella vielä vähän Islantilaisesta joulusta.

Islannissa vanhat tarut peikoista ja haltioista elävät edelleen vahvoina. Islantilaiseen jouluperinteeseen kuuluu 13 joulu-ukkoa, niiden peikkoäiti Grýla, isä Leppalúði, sekä joulukissa, Jólakötturinn. Joulu-ukot alkavat saapua taloihin 13 päivää ennen joulua, jokainen omana päivänään. Niillä on kaikilla jokin vähän ikävä erityispiirre: yksi säikyttelee lampaita, yksi paiskoo ovia, yksi nuolee lusikoita ja niin edelleen. Lapset laittavat ikkunalle kengän odottamaan joulu-ukkojen tuloa, ja jokainen ukko laittaa sinne vuorollaan pienen lahjan. Joulu-ukkojen äiti, Grýla, kiertelee kylissä joulunaikaan ja kerää isoon säkkiinsä tuhmat lapset, jotka joutuvat Grýlan pataan. Jólakötturin kulkee mukana ja napsii suuhunsa ne lapset, jotka eivät ole saaneet jouluksi uutta vaatekappaletta. Aika hurjaa touhua siis. Alla on kuva Islannin kansallismuseon aulasta, jonne oli joulun kunniaksi ripustettu kuvat joulu-ukoista.

Perinteinen jouluruoka Islannissa on tietenkin lammas, mutta myös savukinkkua ja kalaa tarjotaan joulupöydässä. Naapureidemme mukaan kala on kuitenkin ollut perinteisesti ns. köyhien ruokaa, jota on syöty päivittäin välttämättömyyden pakosta, eikä se siksi ole saavuttanut juhlaruuan asemaa. Uusi jouluruokainnostus varakkaimpien islantilaisten keskuudessa on poronliha.

CNN listasi tänä vuonna Reykjavíkin maailman parhaaksi joulukaupungiksi. Reykjavík olikin tosi tunnelmallinen joulunaikaan jouluvaloineen ja koristeineen ja joulukauppoineen ja -kojuineen. Keskustassa on myös joulukauppa, joka on auki vuoden ympäri.

Oli kuitenkin ihanaa päästä koti-Suomeen joulunviettoon.

Gleðileg jól til allra!

Joululoma!

Eilen suoritin viimeisen tentin ja pääsin loman viettoon. Islannin tentti meni loistavasti: arvosanaksi tuli Suomen asteikolla nelonen. Hauska huomata miten paljon enemmän ymmärrän nyt paikallisten puheesta, mainoksista ja sanomalehdistä. Haluaisin ehdottomasti jatkaa islannin opiskelua, mutta Suomessa ei ole siihen juuri mahdollisuutta. Täytyy varmaan ostaa täältä sellaisia itseopettelu-cd-levyjä.. Muista tenteistä ei ole vielä varmaa tietoa, mutta luulen että pääsin läpi ja sain saalistettua yhteensä 30 opintopistettä. Olen siis selvästi ahkerampi opiskelija Islannissa kuin Suomessa ;)

Täällä on paljon kaikenlaista jouluhulinaa nyt, ja turistit ovat taas valloittaneet kadut. Viime viikonloppuna käväisin Laugavegurin joulumarkkinoilla ja ostin itselleni lahjaksi ihanat laavakorvakorut.

Norræna húsiðissa, eli Pohjolan talossa, on joka päivä joulukalenteriyllätys, jota voi käydä katselemassa. Viime kerralla ohjelmassa oli islanninkielinen jooga- tai rentoutustunti ja eilen pääsimme kuuntelemaan sähköbanjokonserttia. Pohjolan talo on Alvar Aallon suunnittelema, ja siellä on kirjasto, josta löytyy myös suomenkielisiä teoksia ja sanomalehtiä. Talon sisustus on myöskin Aallon käsialaa.

Systeri tuli tänne vielä kyläilemään viimeisiksi neljäksi päiväksi. Tänään ohjelmassa oli jouluostoksia ja illalla menemme islantilaisen kaverini Sigurrósin luo leipomaan (ja syömään!) pullia. Huomenna vuokraamme auton ja käymme ihailemassa perusnähtävyydet, kuten Geysirin ja Strokkurin ja iltapäivällä pulahdamme Blue Lagooniin rentoutumaan. Sunnuntaina pitäisikin olla sitten tavarat pakattuna, sillä lähtö lentokentälle on maanantaiaamuna kello puoli viisi.

Päivittelen blogia vielä ainakin jouluaattoon asti, että saan kamerassa jumissa olevat kuvat tänne julkaistua ja tarinoitua hieman islantilaisesta joulusta, johon kuuluu muun muassa 13 joulupukkia ja lapsia popsiva kissa.

Tenttejä ja joulun odotusta

Moi vaan, pitkästä hiljaisuudesta huolimatta olen vielä elossa ja hyvissä voimissa, vaikkakin aika pahasti hautautuneena tenttikirjoihin ja islannin kielioppiin. Viimeiset pari viikkoa on mennyt lähinnä päntätessä tämän ja ensi viikon tentteihin. Lisäksi kuvankäsittelyohjelmani kieltäytyi lopullisesti yhteistyöstä, joten valokuvia saan todennäköisesti julkaistua vasta, kun saavun takaisin Suomeen (eli alle kahden viikon päästä, hui!)

28.11. sunnuntaina oli Reykjavíkissa joulun avajaiset. Menimme isolla vaihtariporukalla ihailemaan, kun Norjasta lahjoitettuun joulukuuseen sytytettiin valot parlamenttitalon edustalla. Paikalla oli myös jouluorkesteri ja muutama Islannin kolmestatoista joulupukista (kertoilen niistä lisää lähempänä joulua). Matkalla tapahtumapaikalle oikaisimme jäätyneen Tjörninin yli:

Täällä näyttää ihanan jouluiselta nyt, kadut ovat täynnä jouluvaloja ja ihmiset ovat koristelleet talonsa kauniisti. Lunta vain ei ole tullut sen pari päivää kestäneen ensilumen jälkeen.

Kävin myös tutustumassa paikalliseen eläintarhaan, tai oikeastaan koti- ja villieläintilaan, jossa oli niinkin eksoottisia eläimiä kuin hevosia, lehmiä, lampaita, vuohia, kanoja ja poroja. Villieläimiä edustivat muun muassa naalit ja hylkeet. Kuvista kiitos Sariannalle:

Viime viikolla testasin Laugavegurin sushibaaria muutaman vaihtarikaverin kanssa. Olimme tulossa hyvin nälkäisinä yliopiston orkesterin konsertista (kämppikseni Cristina soittaa viulua orkesterissa ja laulaa yliopiston kuorossa, ja kävin ihailemassa molempia), ja tilasimme paikan isoimman annoksen:

So long and thanks for all the fish?

Sunnuntaina lähdin aurinkoiselle Atlantille ihmettelemään valaita. Whale watching on täällä iso bisnes, ja valaankatseluretkestä saa pulittaa vähintään 40 euroa. Jos yhtään valasta ei satu reissulla eteen, lohdutukseksi saa uuden kierroksen ilmaiseksi. Tämä pätee siis ainakin Elding-yritykseen, jonka valasreissulla olimme.

Mereltä käsin Reykjavík näytti hämmentävän suurelta metropolilta. Viimeisen parin päivän aikana täällä oli tuullut kymmenestä kahteenkymmeneen metriä sekunnissa, ja perjantaina ja lauantaina valaankatselureissut oli peruttu. Sunnuntaina keli oli kuitenkin tyyni ja aurinkoinen.

 

Reilun tunnin verran seilattuamme saimme ensimmäisen havainnon valaista. Onnistuimme löytämään parven valkonokkadelfiinejä, joista muutama uskaltautui aivan laivamme viereen ihmettelemään. Ihailimme niiden sukeltelua ja hyppimistä, kunnes ne kyllästyivät ja jatkoivat matkaansa.

Kotimatkalla bongasimme vielä tähän vuodenaikaan harvinaisen lahtivalaan, joka sukelteli muutaman sadan metrin päässä laivastamme. Reissu oli siis oikein onnistunut!

Húsavíkin valasmuseon tietojen mukaan Islannissa on pyydetty valasta ruuaksi 1100-luvulta lähtien, mutta kaupallinen pyynti aloitettiin vasta vuonna 1935 ja lähes rajoittamaton pyynti jatkui vuoteen 1950. Vuosina 1950-1985 valatus rajoitettiin silli- seiti- ja lahtivalaisiin sinivalaiden, ryhävalaiden ja kaskelottien käydessä kriittisen uhanalaisiksi.

Vuonna 1986 International Whaling Commission (IWC) kielsi kaupallisen valastuksen. Norja vastusti kieltoa ja jatkoi kaupallista pyyntiä, mutta Islanti ja Japani tyytyivät hyväksikäyttämään komission antamaa myönnytystä valaan tieteelliselle pyynnille. Islanti erosi IWC:stä vuonna 1991, mutta liittyi siihen uudelleen vuonna 2002 luvaten pidättäytyä kaupallisesta valaanpyynnistä ainakin vuoteen 2006 asti.

Vuonna 2006 Islanti aloittikin kaupallisen pyynnin uudelleen. Valastuksen kohteena on nyt kaksi valaslajia; lahtivalas ja sillivalas. Lahtivalaskanta on Atlantilla vahva, mutta sillivalas luetaan erittäin uhanalaiseksi lajiksi, ja Islantia onkin kritisoitu kaupallisen valaanpyynnin uudelleen aloittamisesta ja valaanlihamarkkinoiden elvyttämisestä.

Islantilaiset eivät mielipidekyselyiden mukaan ole kovin suuria valaanlihan ystäviä ja ilmeisesti valasturismi, eli valaidenkatselureissut, ovat huomattavasti kannattavampaa liiketoimintaa kuin valaanlihakauppa. Itse en ole muodostanut kovin vahvaa mielipidettä puolesta tai vastaan, mutta en ainakaan tähän mennessä ole ostanut täällä valaanlihaa. Olen kyllä maistanut lahtivalasta muiden lautasilta, ja ihan hyvältä se maistuu.

Islannin ympäri

Viime viikolla Reykjavíkiin satoi ensilumi, ja maisema muuttui kerralla pehmeän talviseksi:

Juha saapui tänne minua moikkaamaan ja lomailemaan kahdeksi viikoksi. Vuokrasimme neljän hengen porukalla jeepin viikoksi, ja lähdimme reissuun suunnitelmanamme ajaa koko saaren ympäri.

Lähdimme matkaan perjantaiaamuna auringon noustessa. Lumesta huolimatta tie oli hyvässä kunnossa ja matka taittui ilman ongelmia. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Islannin toiseksi suurin kaupunki, Akureyri (n. 17500 asukasta), joka sijaitsee saaren pohjoisosassa vuonon rannalla. Ehdimme sinne juuri hämärän tullessa, löysimme muutaman puhelinsoiton jälkeen mukavan hostellin ja asetuimme taloksi. Illalla pääsimme vielä pulahtamaan hot potteihin, kun kävimme paikallisessa uimalassa.

Seuraavana aamuna lähdimme taas aikaisin liikkeelle kohti vielä pohjoisempaa pikkukaupunkia, Húsavíkia. Matkalla pysähdyimme ihailemaan vesiputous Godafossia:

Húsavík oli herttainen pieni kaupunki, jonka pääelinkeino oli selvästikin kalastus ja valastus.

Illaksi jatkoimme vielä Mývatnille, kauniille luonnonjärvelle laavakenttien keskellä. Ennen hämärän laskeutumista ehdimme vierailemaan upeassa laavapuistossa, Dimmuborgirissa.

Jäätelöauto!

Yöksi majoituimme Reykjahlíðiin. Olin saanut vinkin mukavasta hostellista Reykjavíkin kämppikseltäni, ja paikka osoittautuikin kotoisaksi ja edulliseksi. Suureksi yllätykseksemme majatalon isäntä puhui sujuvaa suomea, ja oli kotoisin Virosta. Illalla kävimme taas uimassa, tällä kertaa upeassa Jarðböðin við Mývatnissa, eli "pohjoisen Blue Lagoonissa".

Seuraavana päivänä, eli sunnuntaina, tarkoituksenamme oli ajaa vajaa 500 kilometrin matka Islannin kaakkoisrannikolle, Höfniin. Lähdimme taas ajoissa Reykjahlíðista ja päätimme ajaa kiemuraisen rantatien sijasta vuorten välissä kulkevaa ykköstietä. Pääsimme mukavasti Egilsstaðiriin asti, mutta siitä eteenpäin tie nousi korkeammalle tuuliseen vuoristoon ja lunta alkoi tulla koko ajan reippaammin. Vähitellen edessä näkyvä maisema alkoi näyttää tältä:

Kun lopulta tulimme risteykseen, jossa vaihtoehtoina oli hurja nousu ylös jyrkkää rinnettä, tai "impassable road"-kyltein varusteltu tie, päätimme kääntyä takaisin. Tunnin lumimyräkässä ajamisen jälkeen olimme siis taas Egilsstaðirissa, ja tällä kertaa valitsimme vuonojen reunoja mukailevan kiemuraisen rantatien.

Päästyämme alas rantaan, maisema muuttui täysin. Valkoisten hankien tilalla oli vihreät ja keltaiset rannat ja vuorenrinteet, ja lumisade muuttui vedeksi. Söimme myöhäisen lounaan matkan varrella Reyðarfjörðurissa ja ehdimme kuin ehdimmekin illaksi Höfniin.

Höfnissä ei sunnuntai-iltana ollut mikään kauppa tai ruokapaikka auki, ja ainoa löytämämme hostelli oli melkoisen kolkko ja vailla kunnon keittiötä. Onneksi meillä oli hätävarana mukanamme pastaa ja tomaattikastiketta, joita sitten keittelimme kahvinkeittimellä illalliseksi.

Höfnistä olikin enää vajaan 500 kilometrin matka etelärannikkoa pitkin Reykjavíkiin. Matkalla pysähdyimme tunniksi-pariksi jäätikkölaguuni Jökulsárlónille. Vatnajökull-jäätikön sulamisvedet valuvat laguunin kautta mereen kuljettaen mukanaan valtavia jäälohkareita. Bongasimme paikalta myös jäiden välissä sukeltelevan hylkeen.

Etelässä paistoi aurinko, ja sää oli ainakin Islannin olosuhteissa suorastaan kesäinen. Tulivuorten ja jäätiköiden kupeessa kyhjötti herttaisen näköisiä taloja ja farmeja, ja lampaat, lehmät ja porot (tai jotkin poron näköiset otukset) laidunsivat niityillä.

Seuraavaksi pysähdyimme Svínafellsjökullilla, joka on osa Vatnajökullia:

Myöhään iltapäivällä pysähdyimme vielä Vík-nimisen kylän rantaan ihailemaan auringonlaskua ja nousuvettä:

Onnistuimme ajamaan Islannin ympäri neljässä päivässä, ja reissu oli upea. Suunnittelimme jo tekevämme saman polkupyörillä jonain kesänä, tosin aikaa pitäisi silloin varata useampi viikko.

Talvisia tunnelmia

Viime viikonloppuna opiskelukaverini Pia ja Alma saapuivat muutaman päivän pikavisiitille, ja kolmessa päivässä ehdimme käydä Langjökull-jäätikön laella, Gulfoss-putouksella, Geysirillä, Þingvellirissä, parissa uimalassa, sekä ravintolassa maistelemassa islantilaisia herkkuja. Lisäksi tytsyt kävivät vielä valaankatselureissulla ja onnistuivat bongaamaan ryhävalaan.

Viikonlopun jännittävin reissu oli ehdottomasti kipuaminen Langjökullin huipulle. Matkasimme 30 muun opiskelijan kanssa bussilla jäätikön reunaan, josta matkamme jatkui kuvassa näkyvällä Ice Explorer -jättimönkijällä. Matkaoppaanamme oli hieman kahelin oloinen miekkonen, joka kertoi kyhänneensä kyseisen menopelin Puolasta löytämästään NATOn ohjusvaunusta. Oppaan suunnitelmiin kuului myös jäähotellin louhiminen Langjökullin sisään, kunhan sopiva rahoittaja projektille löytyisi.

Jäätiköllä liikkuminen jalan (tai superjeepilläkään) ei ole kovin turvallista, sillä päällimmäisen lumikerroksen alla saattaa ammottaa monen kymmenen metrin syvyisiä railoja, joihin ei ole mukava humpsahtaa. Oppaamme oli toiminut monta vuotta pelastustiimissä jäätiköillä ja kertoi reippain sanankääntein erilaisista jäätiköillä ja vuorilla sattuneista onnettomuuksista. Päästyämme jättimönkijällämme jäätikön laelle pysyttelimme koko ajan muutamien metrien säteellä ajoneuvostamme.

Sää retkellä oli aivan loistava, aurinko paistoi täydeltä terältä ja pakkasta huipulla oli n. 10 astetta.

Sunnuntaina vuokrasimme auton ja lähdimme ajamaan Golden Circlelle ihailemaan kuumia lähteitä, vesiputousta ja Þingvellirin luonnonpuistoa. Edellisen kerran näin samat maisemat reilu kuukausi sitten, jolloin Gullfossin vesiputous pyörteili sateenkaaren alla syysauringossa sammalenvihreiden kukkuloiden välissä. Nyt lämpötila oli pakkasen puolella, ja Gulfoss oli vaihtanut sateenkaaret ja vihreät rantansa lumeen, jäähän ja huurteeseen:

Tällä viikolla olen taas hautautunut kouluhommiin ja koettanut opiskella islantia. Ääntäminen ja sanasto ovat vielä helppoja, mutta kielioppi on melkoista puurtamista. Ymmärrän kuitenkin koko ajan enemmän paikallisten puheesta, ja kaupassa onnistun esiintymään islantilaisena, kunhan myyjä ei keksi kysyä mitään vaikeampaa kuin "Poka?" (kassi?) ja "Fleira?" (muuta?).

Hekla

Eilen lähdin vaihtarikaverini perheen ja perhetuttujen kanssa ihmettelemään tulivuoria. Vuokrasimme seitsemän hengen Minivanin ja lähdimme ajamaan Heklalle.

Lähellä Heklaa tie muuttui ensin soratieksi ja sen jälkeen F-merkityksi tieksi, jota ei saa ajaa jos alla ei ole neliveto (tai mieluiten jeeppi). Teillä saattaa myös olla joen ylityksiä ilman siltaa. Valitsemamme tie oli kuitenkin yllättävän hyvässä kunnossa.

Ympäröivä maisema oli yhtä mustaa laavakenttää. Hekla on purkautunut viimeksi 2000 ja sitä ennen 1991, ja seuraavan purkauksen odotellaan tapahtuvan aivan lähiaikoina. Maisemasta erotti selvästi vanhemmat, jo sammaleen ja kivikkokasvien peittämät laavakentät, ja niiden päälle virranneet tuoreemmat tummat laavamuodostelmat. Keräilin itselleni muistoksi pienen laavakiven jokaista väriä.

Ajaessamme ylemmäs kohti Heklan rinteitä tie alkoi nousta yhä jyrkemmin. Ajoimme siihen asti kuin uskalsimme ja jatkoimme vähän matkaa jalan. Emme ehtineet kivuta kovin korkealle, sillä matkassa oli yksi 7-vuotias ja halusimme vielä illaksi kotiin. Näköalat olivat kyllä hienoja vähän matalammaltakin! Pokkarilla otetut kuvat eivät ihan tee oikeutta noille maisemille; jatkossa en jätä järkkäriä kotiin millään reissulla.